Yleisötilaisuus ti 7.1.2019 Kotimäen koululla – ilmoittaudu mukaan!

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelmaan järven tilasta ja tulevista toimista Kotimäen koululle klo 18-20. Kaffetarjoilun vuoksi pyydämme ilmoittautumaan tästä linkistä, jossa myös ohjelma kaikessa tiiviydessään.

Littoistenjärven kemiallisen käsittelyn vesistöntarkkailu on päättymässä. Käsittelyn valvoja ELY-keskus laati toimenpiteistä ja tarkkailusta laajan määraikaistarkastuksen mukaisen tarkastuskertomuksen (VARELY/5815/2019). Puutteita ei todettu, mutta vähäisiä poikkeamia havaittiin ja nämä on jo enimmäkseen korjattu/täydennetty. Hoitokunta pitää edelleen ELY-keskuksen informoituna mittauksista ja toimista ja jatkaa velvoittettua kalastonseuranta edelleen.

Vahanen environment Oy laati ympäristöministeriölle LITSAISTUS-projektin väliraportin ajalta 23.5.-31.10.2019. Kuten tarkastuskertomuksen myös sen voit lukea tutkimussivulta.

9.12.2019 juoksutus toimii taas

Väriojassa oli Littoistenjärven säännöstely-yhtiön mukaan tukos, joka on saatu poistettua 7.12. ja veden virtaus palautettua ennalleen. Noin 40mm päivässä pitäisi veden pinnan laskea, jos uutta ei tule tilalle (vesitilanne ja ennuste).

Vedenlaatu on hyvä, mutta kasvukauden päättyminen alkaa näkyä heikkenevänä happitilanteena syvimmissä kohdissa järveä.

1.12.2019 tilannekatsaus – vedenpinta korkealla, jää ei kanna vielä joutsentakaan

Vedenpinta on sateiden jälkeen korkealla. Tieto siitä on mennyt Väriojan välppää hoitavalle Littoistenjärven säännöstely-yhtiölle.

Rami ja Petri keräävät taas sedimenttinäytteet ensi sunnuntaina sukeltamalla, jotta nähdään miten viimekesän korkea pH vaikutti fosforin pysyvyyteen pohjasedimentissä. Työssä käytetään moottorivenettä, niinkuin viimeaikoina myös vesinäytteiden keräämisessä riitteen seassa.

Jääkausi on taas alkamassa ja siihen liittyen pari tärkeää asiaa:

1) jäällä liikut aina omalla vastuullasi. Videon joutsenet (Aimo Heikkilä) kelluvat hyvin, mutta mieluummin nekin lekuttavat pinnalle kuin humpsahtavat jäihin.

Ihmisillä kun ei ole siipiä, jäillä liikkuessa pitää olla pelastusvälineet ja kuivat vaatteet mukana jääkauden alussa ja lopussa. Moottoriajoneuvojen käyttökielto-/rajoitukset ovat voimassa myös talvella (LTU ja kunnat saavat ylläpitää latuja ja luistelubaanoja koneellisesti, sillä se on koneiden käyttöä järvellä tehtävissä töissä).

2) Avantojen tekijä vastaa avannoista ja niiden merkitsemisestä siten, että pienet avannot merkitään salolla, jossa on heijastin ja suuret talviuintipaikkojen tavoin (ks.yksityskohdat linkistä).

3) Hoitokunta on sopinut neuvottelukunnan kanssa, että ilmastuslaitteet pidetään tänä talvena päällä. Perusteluna tähän on se, että jos ja kun hapettamalla pystytään vähentämään talven aikana kuolevaa vesikasvillisuutta, niin keväällä on vähemmän siivottavaa ja kuolleesta kasvillisuudesta liukenee ravinteita vähemmän kevätkesällä ja näin selvittäneen pienemmällä sinileväkasvustolla, kuin viime vuonna. Koska 2019 biomassa on noin kaksinkertaistunut viime vuodesta (ks. kasvillisuusseuranta), korjattavaa tulisi todennäköisesti hapettamatta huomattavasti enemmän kuin keväällä 2019. Talven aikana saadaan selvitettyä myös se, kuinka hyvin happi leviää jään alla eri puolille järviä laitteen sijaintipaikoista nyt kun kasvillisuutta on enemmän. Tämän selvittämiseksi laitteet on pidetty entisillä paikoillaan.

Neuvottelukunta on kunnostanut hapetuslaitteet ja on käynnistänyt ne ennen jäiden tuloa, sillä jäätyneiden laitteiden käynnistämisessä on omat kommervenkkinsa, varsinkin näin rospuuton aikaan. Ilmastuslaitteisiin lisätään tänä talvena avannon rajoittimet. Ne on tarkoitettu pienentämään avantojen kokoa, mutta kuinka paljon ne näin matalassa järvessä pienevät, se jää nähtäväksi. Siksipä ilmastuslaitteiden lähistöllä liikkuessa pitää noudattaa erityistä varovaisuutta läpi talven.