28.9.2017 päivitys

Pikapäivitys näin iltamyöhään: Tänään torstaina hoitokunnan pj Jukka Heikkilä haki havainnoijan JP Juuso Mannisen kanssa tiistaina järveen pudonneen hauen EVIRAn tutkimuksiin. Yöllisen viestittelyn jälkeen sovittiin ripeästä menettelystä ja siksi Juuso souti. Hauki löytyi nopeasti pudotuspaikalta, paloiksi rosteripuukolla, folioon ja kylmälaukkuun, jääkaappiin jäähdytykseen. Kylmänä voipaperiin, lähetteeseen tiedot (60cm, 1,5kg) ja nimikirjoitus ja ennen kukonlaulua kylmäkallejen ja kylmän hauen kanssa kohti Helsinkiä. Katsotaan mitä EVIRA saa näytteestä irti – onhan kala ollut useamman päivän kuolleena ja loiset ovat siitä jo ainakin kaikonneet. Viranomaiset (Mika/ELY ja Anna Maria/Evira) olivat jo järjestelleet asiaa ja lähettäneet ohjeet suoraan sähköpostilla.

Aika meni täpärälle, sillä merikotkien puhtaanapitolaitos oli siivonnut kuusi rannalle nostettua  haukea – vain yhden hauen leukaluu oli jäljellä – ja pariskunta kyttäsi tätä jäljelle jäänyttä kalmoa.

Hauki merikotkan jäljiltä.

Näytehauki oli säilynyt päiviltä päästettynäkin järvessä yllättävän hyvin, joskin selvimmät jäljet vaalenevat pian vedestä noston jälkeen. Turun Sanomissa on välittömästi järvestä nostettu näytehauki ruohikossa tänään ja siinä kuvassa vesihomeläikät ja rintaevien evämätä näkyvät selvästi. Järvelään erehtyneet HeSan toimittaja ja valokuvaajakin saivat nuuhkia vainajaa,eikä se nyt erityisesti kenenkään nokkaan ainakaan enää lemahtanut. Seikkaperäinen selostus Juuson ja in cognito -kaverinsa tiistaisesta kalastusretkestä on se puolestaan Turun Sanomien sivustolla videona.

Vastaisuuden varalle hoitokunta toivoo, että kalat otettaisiin mukaan mahdollisimman tuoreena  mieluiten voipaperiin, viimeistään jäähtyneenä voipaperiin mahdollisimman ehjinä: tarkat ja lyhyet ohjeet EVIRAN kohdassa Luonnonvaraiset kalat, ja ilmoitus yksittäisistäkin kaloista sekä Littoistenjärven hoitokunnalle että kalastontarkkailuohjelman valvojalle Mika Sivilille (molempien osoitteet tällä sivustolla kohdassa http://www.littoistenjarvi.fi/jarven-hoito/). Kyllähän hoitokuntakin nämä jutut voi tehdä, mutta kun tuo kala pilaantuu vikkelään…

Tarkistimme Juuson kanssa lahdenpohjukan, mutta sieltä ei löytynyt muita vaurioituneita kaloja. Hoitokunnan tietoon ei ole tullut enempää vastaavia kaloja tähän mennessä. Perjantain Huomenta Suomessa pj on vastailemassa YM:n neuvottelevan virkamiehen Antton Kedon kanssa kysymyksiin. Lähetys alkaa 7:07.