27.8.2025 Littoistenjärven säännöstely-yhtiö on purettu

27.8.2025  Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätti Littoistenjärven säännöstely-yhtiön lakkauttamisesta Päätös 259-2025-www.  Päätöksessä aluehallintovirasto toteaa Littoistenjärven säännöstely-yhtiön purkautuneeksi ja tekee tästä merkinnän ympäristönsuojelun tietojärjestelmään tämän päätöksen saatua lainvoiman.

Liedon kunta ja Kaarinan kaupunki ja Littoistenjärven hoitokunta ovat sopineet 1.1.2021, että Liedon kunta ja Kaarinan kaupunki hoitavat kokonaisuudessaan Littoistenjärven säännöstelyn sekä säännöstelyrakenteisiin liittyvät huolto- ja muut vaadittavat toimenpiteet. Samoin säännöstelyyn ja säännöstelyrakenteisiin liittyvät kustannukset ovat kokonaisuudessaan em. kuntien hoidettavia.

15.4.2025 Osakaskuntien vuosikokous 29.4.2025

LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNNAT eli Littoisten, Vanhalinnan ja Loukinaisten osakaskuntiin kuuluvat Littoistenjärven omistajat ovat lämpimästi tervetulleita sääntömääräiseen vuosikokoukseen Kaarinataloon  tiistaina 29.4.2025 klo 18. Kokous pidetään 2. kerroksessa Kuusistonsalmi-tilassa alkaen 17:30 valtakirjojen tarkastuksella.
Sääntömääräisten asioiden lisäksi keskustellaan vesiruton keruusta sekä järven kunnostuksen ja rahoituksen vaihtoehdoista.
Kokouksen jälkeen on uusi hoitokunta  järjestäytyy.

4.9.2024 Osakaskuntien kokouksen päätöksiä

Osakaskuntien kokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hoitokunnalle. Kokous päätti:

  1. Käynnistää Littoistenjärven kunnostuksen valmistelun alkuselvittelyt välittömästi.
  2. Selvittää vaihtoehdot lisärahoituksen keräämiseksi.
  3. Osallistua tarpeen mukaan kasvillisuuden keruun kustannuksiin heti 2024 ja vuonna 2025.

Kokouksen jälkeen uusi hoitokunta kokoontui.

Rantaparturit Oy korjaa ajelehtivaa vesikasvillisuutta kuluvalla viikolla. Ilmathan ovat mitä parhaimmat ja uimaankin edelleen pääsee.

Osakaskuntien kokous Liedossa 4.9.2024 klo 17:30 alkaen

LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNNAT eli Littoisten, Vanhalinnan ja Loukinaisten osakaskunnat kokoontuvat sääntömääräiseen vuosikokoukseensa (202-427-876-2, 423-428-876-1 ja 423-455-876-1) Liedon kaupungintalolla osoitteessa Kirkkotie 13, 21420 Lieto tiistaina 4.9.2024 klo 18, alkaen 17:30 valtakirjojen tarkastuksella.

Sääntömääräisten asioiden lisäksi päätetään mahdollisesta Littoistenjärven kunnostuksen uusimisen suunnittelun käynnistämisestä ja kasvillisuuden korjuuseen osallistumisesta.

Kokouksen jälkeen uusi hoitokunta järjestäytyy. Erovuoroisten jäsenten lisäksi kokouksessa valitaan uusi yksityisten omistajien jäsen, sillä hoitokunnan nykyinen puheenjohtaja on ilmoittanut erostaan.

25.4.2023 Osakaskuntien vuosikokous ja lupa vedenottoon

Ryklin Oy pyysi ja sai luvan hoitokunnalta ottaa 5 kuormallista vettä Littoistenjärvestä.

Littoistenjärven Littoisten, Loukinaisten ja Vanhalinnan osakaskuntien vuosikokous pidetään 9.5. klo 18:00 Liedon kaupungintalolla, Kirkkotie 13, 21420 Lieto. Valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo 17:30.

Kokouksessa käsitellään osakaskuntien sääntöjen mukaan kokoukselle kuuluvat asiat ja esitetään päätettäväksi Litsan fisut -hankehakemukseen liittyvästä väliaikaisen rahoituksen järjestämisestä.

12.6.2022 Osakaskuntien kokous 21.6.2022 17:30 lähestyy, korjatut mittaustulokset

Littoistenjärven osakaskuntien kokouskutsu julkaistiin Turun Sanomissa  6.6.2022:

Littoistenjärven Littoisten, Loukinaisten ja Vanhalinnan osakaskuntien vuosikokous pidetään tiistaina 21.6. klo 17:30  Oskarintalossa, h375, Oskarinkatu 4, Kaarina. Valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo 17:00. Kokouksessa käsitellään osakaskuntien sääntöjen mukaan kokoukselle kuuluvat asiat ja esitetään päätettäväksi katiskapyynnin salliminen. Kokouksesta laadittu tarkistettu pöytäkirja tulee nähtäväksi kaupunkikehityspalveluiden toimistoon /Sami Kääriäinen.

Sameuslukutulosten uudelleentarkastus

Jouko Sarvala huomasi edellisten säännönmukaisten vedenlaadun seurantatulosten näyttävän merkillisen korkeita sameuslukuja, vaikka silmämääräisesti vesi oli kohtalaisen kirkasta. Korjatut tulokset ovat nyt tutkimussivulla – uudelleen mitattu tulos FNU = 1.9 vastaa näköhavaintoa varsin hyvin.

Suomessa vesistöjen sameusluvut voi luokitella esim näin:

  • alle 1 FTU, kirkasta
  • 1–5 FTU, lievästi sameaa (ei erotu paljain silmin)
  • 5–10 FTU, sameahko vesi

Sadan kieppeille sameus nousee esim. tulvivassa Aurajoessa.

Tulosyksikkö FTU (Formazine Turbidity Unit) on suunnilleen yksi yhteen FNU:n (Formazine Nephelometric Unit) kanssa. Nefelometrinen mittaus on vähemmän herkkä valon absorption mittavirheelle värillisessä nesteessä. Se mittaa sivulle sironneen valon määrää, kun taas standardin (ISO 7027) perusteena oleva FTU mittaa siroamisen jälkeen nesteen läpäisseen valon määrää. Veden sameus vaihtelee myös syvyyksittäin, ja siksi se mitataan näytteistä, kun taas näkösyvyys vilkaistaan pinnalta alaspäin.

Sinilevää vieläkin hyvin vähän

Sinilevää on hyvin vähän, ja sinilevämyrkkyjen on esiintynyt tuskin mitattavissa määrin:

11.5.2022
A_Saarten taus: below 0.2 µg/L
B_Koilliselkä: below 0.2 µg/L
C_Luoteisselkä: below 0.2 µg/L
A’_Hiekkaranta: below 0.2 µg/L
D’_Ristikallion Uimaranta: below 0.2 µg/L

24.5.2022
A_Saarten taus: below 0.2 µg/L
B_Koilliselkä: below 0.2 µg/L
C_Luoteisselkä: below 0.2 µg/L
A’_Hiekkaranta: below 0.2 µg/L
D’_Ristikallion Uimaranta: below 0.2 µg/L

9.6.2022
A_Saarten taus: 0.4 µg/L
B_Koilliselkä: 0.55 µg/L
C_Luoteisselkä: 0.7 µg/L
A’_Hiekkaranta:0.51 µg/L
D’_Ristikallion Uimaranta: 0.25 µg/L

 

 

22.6.2021 Osakaskuntien kokouksesta

Littoistenjärven säännöstely-yhtiö Oy on siirtänyt säännöstely- ja vedenjohtamisluvan vuodelta 1970 Littoistenjärven osakaskuntien hoitokunnalle sellaisenaan vesilain (587/2011) 17 luvun 7§ sallimana. Säännöstely-yhtiö on ilmoittanut siirrosta V-S ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnovarat vastuualueelle 25.5.2021 ja ilmoituksen perusteella aluehallintovirasto on lopettanut luvan rauettamista koskevan käsittelyn.

Littoistenjärven osakaskuntien kokous valtuutti 22.9.2020 hoitokunnan tekemään sopimuksen Kaarinan kaupungin ja Liedon kunnan kanssa säännöstely- ja vedenotto-oikeuden siirrosta. Säännöstelyä ja säännöstelyrakenteiden ylläpidosta 1.1.2021 tehty sopimus on nähtävillä niinikään sivulla http://www.littoistenjarvi.fi/jarven-hoitosuunnitelmat/.

Säännöstelyrajat ovat ennallaan: alaraja on NN+35,70 ja yläraja NN+36,05. Liedon kunta on uusimassa vedenkorkeusmittaria vanhan vesilaitoksen välpän vieressä Verkatehtaan rannassa.

11.6.2021 Osakaskuntien kokous Littoisissa ti 22.6.2021

Kokouskutsu Turun Sanomissa 9.6.2021

Littoistenjärven osakaskuntien vuosikokous pidetään Kotimäen koululla (Littoistentie 525
20660 Kaarina) 22.6.2021. Tänä vuonna päätösasiana ovat sääntömääräiset asiat.

Lisäksi tietoa säännöstely- ja vedenotto-oikeuden siirrosta, järven korkeusjärjestelmän päivityksestä ja järven tilasta ja hoitotoimista.

Koronarajoitukset: Lounais-Suomen aluehallintovirasto L-SAVI tulkitsee yhtiöiden ja yhdistysten kokouksien olevan yksityisiä tilaisuuksia ja siksi ne voi järjestää paikalla läsnäollen terveysturvallisuus huomioonottaen. Sosiaali- ja terveysministeriö STM suosittaa, että yksityistilaisuuksissa noudatetaan vastaavia omaehtoisia rajoituksia kuin yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa (= maski, turvavälit, käsihygienia).

19.4.2021 Kasvillisuuden korjuuseen varautuminen ja osakaskuntien kokouksen siirto

Hoitokunta on päättänyt siirtää osakaskuntien sääntömääräisen kokouksen alustavasti pidettäväksi kesäkuussa. Poikkeuslain tulkintaa on muutettu siten, että osakaskuntien kokoukset ovat yksityisiä tilaisuuksina, jotka voidaan pitää fyysisinä kokouksina AVIen määräämien kokoontumisrajoitusten mukaisesti. Hoitokunta ilmoittaa tarkan päivän seuraavan kokouksensa jälkeen näillä sivuilla.

Hoitokunta on varautunut Littoistenjärven neuvottelukunnan kanssa kuolleen kasvuston keräämiseen, jos se nousee toukokuussa pintaan, kuten vuoden 2019 toukokuussa kävi. Kuollut uposkasvillisuus on tarkoitus kerätä pois, ennen kuin se ehtii vajota pohjaan hajomaan ja vapauttamaan ravinteita. Parin viikon takaiset myräkät toiva paikoitellent runsaasti hyvin talvehtinutta vihreää vesiruttokasvustoa rannoille ja samensivat veden. Aiempina vuosina Kaarinan viheryksikkö on auttanut kasvuston kuljettamisessa pois, joten olkaa heihin yhteydessä.

LIttoistenjärven hoitokunta on tehnyt osakaskuntien kokouksen 2020 valtuuttamana sopimuksen järven säännöstelmisestä sen aiemman haltijan, Littoistenjärven säännöstely-yhtiö Oy:n omistajien Kaarinan kaupungin ja Liedon kunnan kanssa. Sopimuksessa Liedon kunta ottaa säännöstelläkseen järven vedenpinnan korkeutta. Vedenotto- ja säännöstelyoikeuden siirron yksityiskohdat neuvotellaan vielä viranomaisten kanssa kevään 2021 aikana. Vedenpinnan säännöstelyrajoja ei olla muuttamassa aiemmasta, joskin mittajärjestelmä muuttuu vastaamaan nykyistä tapaa ilmaista korkeutta.

9.3.2021 Neuvottelukunnan kokouksesta: säännöstely, avannot ja järven tila

Littoistenjärven osakaskunnat valtuuttivat kokouksessaan syksyllä 2020 hoitokunnan sopimaan järven säännöstelystä Kaarinan kaupungin ja Liedon kunnan kanssa. Sopimuksella säännöstelyoikeus siirtyy osakaskunnille ja säännöstelyrakenteiden kunnossapito ja vedenpinnankorkeuden säännöstely kunnille. Koska säännöstely- ja vedenotto-oikeuden käsittely on vasta AVIssa, sopimus kuvaa osapuolten tahtotilan ja otetaan käyttöön oikeuksien siirtyessä.

Kokouksessa keskusteltiin myös järven avannoista. Pienet avannot ja ilmastimet ovat  hyvin merkityt, mutta isommat sulat Järvelän talviuintipaikalla ja Verkarannassa eivät. Hoitokunta, neuvottelukunta ja Kaarinan kaupunki ja Liedon kunta muistuttavat, että avannon tekijä merkitsee avannot näin: Avannot Littoistenjärvellä. Vaikka jäällä liikutaankin aina omalla vastuulla, eivät avantojen tekijät saa aiheuttaa vaaraa jäällä liikkujille. Vaaran aiheuttamista valvoo poliisi ja pelastuslaitos.

Emeritusprofessori Jouko Sarvalan pitämä esitelmä kuvaa kattavasti Littoistenjärvellä tapahtuneita muutoksia ja se sisältää myös tuoreimmat analyysit järven tilasta. Littoistenjärven ekologinen tila vuonna 2020 nettiversio